Lääkärit, jotka lähettävät potilaita säteilyä hyödyntäviin tutkimuksiin (röntgenkuvaus, tietokonetomografia tai isotooppikuvaus), sekä tutkimuksia tekevät henkilöt osaavat yleensä käyttää säteilyä turvallisesti – etenkin, jos on kyse lapsista, jotka ovat alttiimpia ionisoivan säteilyn vaikutuksille. Näihin tutkimuksiin liittyvä syöpäriski on yleensä hyvin pieni, ja kun tutkimus on perusteltu, sen tuomat edut ovat mahdollisia haittoja suuremmat. Ionisoivaa säteilyä hyödyntäviä menetelmiä pitäisi kuitenkin käyttää diagnostiikassa vain silloin, kun epäillään sairautta, jota ei voi varmasti todeta tavanomaisen terveystarkastuksen yhteydessä.

On myös tärkeää, että näitä tutkimusmenetelmiä käytetään potilaan etujen mukaisesti ja että tutkimuksen tekemättä jättäminen voisi aiheuttaa hyvin vakavia terveydellisiä seuraamuksia, jos sairaus tai vamma jäisi siten toteamatta tai diagnoosi viivästyisi tai olisi virheellinen. Jos tällaisia tutkimuksia tehdään jatkuvasti, potilaiden pitäisi voida varmistaa lääkäriltään, että jokainen tutkimus on lääketieteellisesti perusteltu. Näin on helpompi välttää turhaa altistumista röntgensäteilylle tai tietokonetomografiaan liittyvälle säteilylle. Joskus on olemassa vaihtoehtoja, kuten ultraäänikuvaus tai säteilylle vähemmän altistavan tutkimusmenetelmän käyttäminen, mutta jokaisen pitäisi voida luottaa siihen, että lääkäri osaa arvioida, millaisia tutkimuksia tarvitaan oikean diagnoosin tekemiseksi.