Useimpia ihmisen keksimiä säteilysovelluksia säännellään lailla. Yleensä laissa säädetään, että vain luvan saaneet henkilöt voivat käyttää radioaktiivista materiaalia. Laissa asetetaan tiukat rajat sille, kuinka paljon ympäristöön saa mahdollisesti päästä radioaktiivisia aineita. Laissa edellytetään myös, että työnantajien on hallittava ja vähennettävä työntekijöidensä altistumista säteilylle.

Terveydenhuollossa säteilyä käytetään yleisesti silloin, kun lääkäri katsoo, että potilas on syytä lähettää tiettyihin tutkimuksiin tai hoitoihin. Kyseessä voi olla esimerkiksi röntgenkuvaus, tietokonetomografia (CT), isotooppikuvaus tai sädehoito. Tällöin lääkäri arvioi, mitä hyötyä kyseisestä tutkimuksesta tai hoitovaikutuksesta on potilaalle verrattuna säteilyaltistukseen liittyvän syöpäriskin vähäiseen kohoamiseen. Monissa maissa on hyväksytty suuntaviivat tällaisten kliinisten arviointien helpottamiseksi.

Jotkut luonnon säteilylähteet ovat hankalasti hallittavissa. Asuinpaikka määrittää pitkälti sen, minkä verran kukin altistuu kosmiselle säteilylle tai gammasäteilylle, joka liittyy kallio- ja maaperän luonnolliseen radioaktiivisuuteen. Merkittävin luonnolliseen radioaktiivisuuteen perustuva altistuksen lähde on radon sekä kotona että työpaikalla. Sitä voidaan torjua.