Kaikki ihmiset altistuvat ionisoivalle säteilylle, joka on peräisin luonnon lähteistä ja ihmisen toiminnasta. Henkilökohtainen vuotuinen säteilyaltistus tai ‑annos, jonka mittayksikkö on millisievertti (mSv), riippuu henkilön asuinpaikasta, ammatista, ruoka- ja juomatottumuksista sekä tämän mahdollisesti saamista lääketieteellisistä hoidoista. Arvioiden mukaan eurooppalaisten vuotuinen säteilyaltistus on keskimäärin 4 mSv. Edellä mainituista elintavoista riippuen monien henkilöiden altistus on keskimääräistä huomattavasti suurempi tai pienempi.

Monet saavat suurimman osan säteilyannoksestaan kotona olevasta radonista, keskimäärin 1–2 mSv vuodessa, mutta asuintalojen ja ‑paikkojen väliset vaihtelut ovat suuria. Muita luonnon säteilylähteitä, kuten kosmisia säteitä ja elintarvikkeiden vähäistä luonnollista radioaktiivisuutta, on vaikea hallita yksilötasolla. Useimmiten niiden säteilytaso ei kuitenkaan ole merkittävä (arvioiden mukaan alle 0,5 mSv vuodessa).

Euroopassa merkittävin ihmisen toimintaan liittyvä säteilyaltistuksen lähde ovat lääketieteelliset, etenkin sairauksien diagnosoinnissa käytettävät menetelmät (arvioiden mukaan vuotuinen annos kansalaista kohti on keskimäärin 1–2 mSv riippuen siitä, onko kyseisiä tutkimuksia tehty ja jos on, kuinka monta). Lääketieteessä säteilyn avulla parannetaan diagnooseja (esimerkiksi röntgenkuvien avulla paikallisestaan sairaus tai vamma asianmukaisen hoidon aloittamiseksi) tai hoitoa (sädehoito syövän hoidossa). Näin ollen sitä käytetään potilaan hyväksi ja säteilyaltistus on yleensä hyväksyttävää sen tuomat suuret edut huomioon ottaen.

Muista ihmisen toimintaan liittyvistä altistuksen lähteistä, joista voidaan mainita esimerkiksi ydinvoimaloiden tavallisesta toiminnasta peräisin oleva hyvin vähäinen mutta väistämätön radioaktiivinen aines, tulevat säteilyannokset ovat verrattain hyvin pieniä (vuotuinen annos selvästi alle 0,01 mSv jopa ydinvoimaloiden lähettyvillä asuvilla). Joidenkin alojen työntekijät, kuten lentoyhtiöiden työntekijät, ydinvoimalatyöntekijät ja jotkut maanalaisten kaivosten työntekijät, saattavat altistua säteilylle muita enemmän niin, että vuotuinen säteilyannos on 1–10 mSv, jos he käsittelevät työssään radioaktiivista materiaalia tai työskentelevät paikoissa, joissa säteilytaso on korkea.

Kaksi merkittävintä ydinvoimalaonnettomuutta – Tshernobylissä Ukrainassa vuonna 1986 tapahtunut onnettomuus ja Fukushima Daiichissa Japanissa vuonna 2011 tapahtunut onnettomuus – päästivät ilmaan suuren määrän radioaktiivista materiaalia, jolloin suuri joukko ihmisiä altistui säteilylle. Tshernobylin onnettomuuteen liittyvä altistus muodostaa kuitenkin entisen Neuvostoliiton ulkopuolella hyvin pieni osuuden koko eliniän aikana kertyvästä säteilyannoksesta, ja Fukushimasta johtuvan säteilyn merkitys oli Euroopassa mitätön.