Radonpitoisuus määritetään mittaamalla radonin tuottaman radioaktiivisuuden määrä kuutiometriä kohti (mittayksikkönä on becquerel kuutiometriä kohti, eli Bq/m³). Kansainvälisen ohjeistuksen mukaan radonpitoisuus ei saisi olla yli 100–300 Bq/m³.

Vaikka useimmissa rakennuksissa on radonia, erityisesti rakennusten pohjakerroksissa ja suoraan sen ylä- tai alapuolella olevissa kerroksissa, erilaisia radonpitoisuuksia voidaan mitata rakennuksen kaikissa osissa. Useimmiten pitoisuus on matala. Joskus radonpitoisuus voi olla korkeampi, mutta se johtuu osittain paikallisesta geologiasta.

Eri valtioilla saattaa olla karttoja (jotka ovat usein saatavilla verkossa), joista voi tarkistaa, onko oman alueen rakennusten radonriski matala vai korkea. Jos koti sijaitsee korkean radonriskin alueella, kannattaa mittauttaa kotinsa radonpitoisuudet.

Kuva 2: Radonriski kartalla: kuvassa esitetään eri puolilla Eurooppaa järjestettyjen radonmittauskampanjoiden tulokset.

Lähde: Dubois G (2005): ”An overview of radon surveys in Europe”, EUR 21892 EN, EC, Luxemburg, Euroopan unionin julkaisutoimisto. © Euroopan yhteisöt, 2005

Rakennuksen radontaso määritetään mittaamalla sisäilman radonpitoisuus. Radonin mittauksessa käytetään usein pieniä muovisia mittalaitteita, jotka asennetaan rakennukseen muutamaksi viikoksi. Näin voidaan asianmukaisesti mitata keskimääräinen radonpitoisuus. Useimmiten mittalaitteet on palautettava laboratorioon analyysia varten.

Kuva 3: Radonmittari.

Lähde: Kopioitu luvallisesti verkkosivustolta www.ukradon.org/article.php?key=measureradon.