Jotta painoa ei kertyisi liikaa, on noudatettava terveellistä ruokavaliota. Lisäksi on erityisen hyödyllistä liikkua mahdollisimman paljon. Tämä edellyttää kuitenkin päättäväisyyttä. Siksi on suositeltavaa toimia myönteisesti. Painon tiputtamisessa on suositeltavaa sekä vähentää energian (kaloreiden) saantia että lisätä liikuntaa. Terveellinen ruokavalio ja liikunnan lisääminen yhdessä auttavat tiputtamaan pitkällä aikavälillä enemmän painoa kuin pelkkä ruokavalio tai liikunnan lisääminen. Lääkäriltä saa tietoa soveltuvasta terveellisestä ruokavaliosta ja liikunnan lisäämisestä. Kannattaa myös pyytää tukea perheeltä ja ystäviltä. Monet noudattavat jonkin aikaa tiettyä dieettiä ja saavuttavat usein tuloksiakin, mutta paino nousee uudelleen, kun dieetti loppuu. Pudotetun ylipainon pitäminen poissa on yhtä tärkeää kuin sen pudottaminen ylipäätään. Tämä vaatii elintapojen – ruoka- ja juomatottumusten ja liikuntatapojen – muuttamista pysyvästi, ei vain parin viikon tai kuukauden ajaksi.
Joidenkin mielestä tupakointi auttaa painonhallinnassa tai jotkut pelkäävät lihovansa, jos lopettavat tupakoinnin. Tämä on toki mahdollista, mutta ongelman tiedostaminen saattaa auttaa välttämään painonnousua ja noudattamaan edellä kuvattuja terveellisiä elintapoja. Joka tapauksessa tupakoinnin lopettamisesta seuraavat terveyshyödyt ovat selvästi suuremmat kuin yhden tai kahden kilon painonousuun liittyvät haitat.