Auringon säteilyssä on näkymätöntä ultraviolettisäteilyä. UV-säteily vahingoittaa ihoa, mikä voi pitkällä aikavälillä johtaa ihosyövän puhkeamiseen. Ihosyöpä on maailman yleisin vaaleaihoisten syöpä, ja sen esiintyvyys on lisääntynyt huimasti muutaman viime vuosikymmenen aikana. Määrän kasvun oletetaan johtuvan pääasiassa siitä, että ihmiset pukeutuvat aiempaa paljastavammin, ovat enemmän ulkona sekä pyrkivät saamaan aurinkoa ja ruskettumaan myös keinotekoisten UV-säteiden avulla esimerkiksi solariumissa.
Ihosyöpää on useita eri tyyppejä. Melanooma (niin kutsuttu tummaihoisten syöpä) saa alkunsa pigmenttiä tuottavista soluista. Se on harvinaisin mutta kaikkein aggressiivisin ihosyöpätyyppi, jonka ennuste on huono, jos diagnoosi tehdään myöhäisessä vaiheessa. Melanooman ohella ihosyövän kaksi päätyyppiä ovat tyvisolusyöpä (basal cell carcinoma, BCC) sekä okasolusyöpä (squamous cell carcinoma, SCC; niin kutsutut vaaleaihoisten syövät). BCC on maailmanlaajuisesti yleisin syöpä vaaleaihoisten keskuudessa. BCC leviää vain harvoin muihin elimiin (lähettämällä etäispesäkkeitä), mutta se voi ilmetä näkyvissä ruumiinosissa, kuten kasvoilla. SCC on harvinaisempi, mutta se voi olla kohtalokas, jos syöpä on ehtinyt levitä ennen diagnoosia.
Altistuminen UV-säteilylle aiheuttaa monenlaista haittaa iholle. Välittömimmät vaikutukset ovat ihon ruskettuminen tai palaminen.