Kohdunkaulan syövän seulonta ei itse asiassa ole syöpätesti. Seulonnassa käytettävällä menetelmällä ehkäistään syöpää siten, että sen avulla voidaan havaita ja hoitaa varhaisia poikkeamia, jotka voivat hoitamattomana aiheuttaa naiselle kohdunkaulan syövän. Kohdunkaulan syövän leviämisriski on jopa 90 prosenttia pienempi naisilla, jotka osallistuvat säännöllisesti organisoituihin ohjelmiin, joissa käytetään jompaakumpaa suositelluista seulontatesteistä. Toisin sanoen seulonnalla voidaan ehkäistä yhdeksän kymmenestä leviävästä syöpätyypistä. Seulontaan osallistuvilla on huomattavasti pienempi riski kuolla kohdunkaulan syöpään, mutta muiden seulontamenetelmien tapaan myös kohdunkaulan syöpää seulottaessa osa syöpään mahdollisesti johtavista poikkeavuuksista saattaa jäädä huomaamatta.
Kohdunkaulan syövän seulonnassa suositellaan käytettäväksi jompaakumpaa seuraavista kokeista: Vanhin ja yleisimmin käytetty testausmenetelmä on irtosolunäyte eli papa-koe (Papanicolaou-värjäys). Kohdunkaulan limakalvolta otetaan solunäyte, joka tutkitaan laboratoriossa mikroskoopin kanssa. Joissakin seulontaohjelmissa käytetään uudempaa testimenetelmää, jossa etsitään mahdollista ihmisen papilloomaviruksen (HPV) aiheuttamaa infektiota, koska suurin osa kohdunkaulan syövistä johtuu kroonisesta HPV-infektiosta. Testimenetelmien yhteiskäyttö on suositeltavaa vain siinä tapauksessa, että jompikumpi testeistä (joko papa-koe tai HPV-testi) on positiivinen. Tällöin testitulos voidaan varmistaa toisen menetelmän avulla ennen gynekologista tutkimusta.